Kävin Avaamassa Melontakauden

Vesi oli kylmää, virtaus kovaa ja aurinko kirkasta, mutta muistipa sitä taas miksi tätä hommaa niin paljon rakastaa. Jäitä tuli virtauksen mukana vielä ylävirralta vastaan ja en tohtinut mennä vanhan sillan toiselle puolen voimakkaan virtauksen takia, mutta hieno päivä ja kauden aloitus aikaisemmin kuin kertaakaan muina vuosina!

Pääsiäinen Patikassa

Päätimme ystäväni Jukan kanssa viettää tätä jossain uskontokunnissa juhlittavaa ajankohtaa patikoimalla kolmisen päivää Repovedellä. Tavallisesta poiketen, vietimme reissussa kolme yötä, joista viimeisen Repoveden Kuutin Kämpässä, lähinnä sen tarjoaman puusaunan takia.

Lähdimme matkaan perjantaina ja hetken tallustelun jälkeen huomasimme olevamme keskellä melkoista lumipyryä. Näkyvyys katosi muutamassa minuutissa täysin ja lunta satoikin loppuilta. Reilun kymmenen kilometrin umpimetsä/hankipatikan jälkeen saavuimme illan majapaikaksi ajatellulle Kirnunkankaan laavulle, jossa odottikin jo kaksi aiemmin sinne saapunutta herrasmiestä.

Ensimmäinen ilta menikin sitten toisen näiden herrojen juttuja kuunnellessa, ja kaikin mokomin mikäs siinä, oli hienoa tavata ihminen jolla on selvästi todella paljon kokemusta elämän lähes jokaisilta osa-alueilta. Myös terve halveksunta Pahkajärven rajoitusalueen liikkumiskieltoa kohtaan oli havaittavissa. Vaan mikäs siinä metsäsuksilla siellä korvessa suihkittaessa.

Laavun sijaan pistimme yöksi pystyyn putkiteltan ja Jukka totesikin aamulla, että yöllä oli ollut hieman vilpoisa. Myöhemmin saimmekin kuulla, että yölämpötilat olivat huidelleet siinä kahdeksan pakkasasteen tienoilla. No, elossa yön yli, itse nukuin melko maltillisen ensimmäisen yön.

Toinen päivä vietettiin patikoiden aluetta pitkin poikin, poikkesimme mm. Mustalammenvuoren näköalatornissa, joka tuntuu olevan joka reissun pakollinen reissukohde. Ei siinä mitään, hienot näkymäthän siellä on. Nyt olisi panoraamaa kyseisestä paikasta melkein joka vuodenajalta. Päivää piristi myös se, että lumisade oli väistynyt auringon tieltä – ja näin jatkuikin seuraavat kaksi päivää joka oli omiaan luomaan aivan parasta pääsiäisfiilistä. Pieni pakkanen, kantavat hanget ja aurinko kasvoilla kelpaisi kulkea pitkin luonnon omia polkuja!

Toinen yö vietettiinkin Sukeltajanniemessä, joka on avonaisuudestaan ja tuulialttiudestaan huolimatta muuten oikein hieno paikka. Ehkäpä myös alueen rauhallisimpia ainakin talvisaikaan, sillä Sukeltajaniemi ei tarjoa tusinaretkeilijälle mm. fasiliteettitiloja. Sukeltajaniemessä sai rentoilla rauhassa, istua tulilla ja katsella tummentuvaa iltataivasta. Ja nukkua todella pitkät ja kaivatut leiriunet, poikkeuksellisesti tuli kellotettua kaksitoista tuntia putkeen. Mutta kerrankos sitä.

Viimeiseksi yöksi olimme varanneet aiemmin mainitun Kuutin kämpän ja voi veljet, tämä oli kyllä kerrassaan oikea veto; viimeisenä yönä pakkanen huiteli kymmenen pakkasasteen tienoilla ja Jukallakin mukana vain välikelin (-1C tlim) makuupussi. Mentiin vähän liian light & fast. Ja täytyy myöntää, että kyllä se lämmin kämppä ja eritoten pariin otteeseen lämmitetty sauna tuntui todella hyvälle parin maastoyön- ja päivän jälkeen.

Maanantai-aamuna jäljellä olikin vain lyhyt patikointi takaisin lähtöpisteeseen ja palaaminen kaupunkiin. Melkoisen rentouttava pidennetty viikonloppu. Suosittelen lämpimästi.

Kolme Kuukautta

Varsinaisesta “Jäähylle ja Sieltä Takaisin” -postituksesta on kulunut nyt vähän yli kolme kuukautta, joten lienee hyvä kerrata mitä on tullut nakerreltua kasaan kuluneet kuukaudet. Suurin pudotus lienee näkyvillä yllä, sillä tiukalla treenillä ja järkevällä syömisellä on tullut tuloksia niin vaa’alla kuin sen ulkopuolellakin. Alkupisteestä 92,1 Kg on räsäytetty pisteeseen 77.5 Kg, eli pudotusta maksimiin melkein 15 kiloa.

Miten tähän pääsee? Ensinnäkin, kuntonyrkkeily on ollut hyvää vastapainoa kaikelle muulle liikunnalle. Tehokasta rasvanpolttoa ja eittämättä myös hauskaa pareittain tapahtuvaa pistetreeniä on harrasteltu sopiva määrä kuluneella kurssilla. Nyt kuntonyrkkeilyn loputtua on tarkoitus siirtää enemmän painopistettä kiipeilylle ja hoitaa ylimääräiset treenaukset lenkkien ja kotitreenin kautta.  Kuntonyrkkeilyn ja lenkkeilyn lisäksi olen käynyt vähintään pari kertaa viikossa joko köysittelemässä tai boulderoimassa, yleensä keskiarvon ollessa kuitenkin hyvin 3:n viikkokerran puolella.

Ja mikäpä sen mukavampaa, kun voi todeta keikkuvansa jo 6B-tasoisella rutistuksella 3:n kuukauden jälkeen. Hyvää kuntoa ja aktiivisuutta kaivataankin, sillä noin puolen kuukauden päästä odottaisi viikon kiipeilyreissu Kreikan Kalymnoksella. Eli siis täydellinen tilaisuus vielä hakea hyvää treeniohjelmaa ennen lähtöä!

Ruokavaliosta vielä, koska omaan ns. perinteisen miehen aineenvaihdunnan (lue: se mitä syöt, myös jää kehoon), olen hieman joutunut katselemaan mitä tuolta jääkaapista mättää. Mutta keskeisenä trendinä kuitenkin se, että kuluttaa yksinkertaisesti enemmän ja syö vähemmän. Normaalilounas tai salaattilounas töissä. Hedelmiä iltapäivällä ja illalla. Proteiinipirtelöä olen satunnaisesti nauttinut treenien jälkeen. Vaikka protskupirtelöllä nyt suoraan ei ole asian kanssa näillä määrillä niin tekemistä, niin myös lihasmassa on samalla kasvanut kun paino on kuitenkin radikaalisti tippunut. Alkoholin nauttimiset ovat jääneet parina viime kuukautena muutamaan kertaan.

Fiilis on erinomainen ja kunto selvässä nousussa. Nyt kun vielä muistaa vetää hyvät lämmittelyt alle ja välttää turhia loukkaantumisia, niin pullat on hyvin uunissa.

Trout Is All

Hienoa jälkeä.

Kauhalassa

Pitkän tauon jälkeen suuntasimme Garon ja Rainerin kanssa jääkiipeilemään Kauhalaan. Ei nyt suoranaisesti oltu varmoja, onko siellä sitä jäätä, mutta olosuhteet täällä etelässä ovat olleet sellaiset, että suurella todennäköisyydellä sitä sinne on muodostunut – ja näin olikin, perille kun päästiin niin perinteiset pari pitkää linjaa olivat ihan hyvässä jäässä. Varasuunnitelmana meillä oli mennä Nuuksioon, mutta onneksi myöhemmin paikalle eksyneet kaverit kertoivat, että siellä seinä oli huonommassa kunnossa kuin Kauhalassa.  Eipä siinä mitään muuta kuin kamat niskaan ja yläköysittelemään. Garo kuvaili pätkän ja editoi sen myöhemmin nippuun, tuloksena jotain seuraavanlaista:

Videossa jääkiipeilyn aloittelijoita. Tekniikkavirheitä ja muita erheitä saattaa esiintyä. Älä ota mallia.

Jäähylle Ja Sieltä Takaisin

Vajaa vuosi sitten kävin lääkärissä sen takia, että isovarpaassa tuntuu kipua kävellessä ja urheillessa. Sen verran olin leikkinyt lääkärien suosikkia, eli potilasta joka googlettelee omia vaivojaan, että saattais olla nivelrikosta kyse. No, ei se lekuri ensiksi uskonut, että se vois olla nivelrikkoa kolmekymppisellä miehellä, mutta ääni muuttui kun sain suostuteltua lääkärin ottamaan jalasta kuitenkin röntgenkuvan. Röntgenlääkärin lausunnon jälkeen, kuinka ollakkaan, jalasta löytyi jo pitkälle edennyt nivelrikko isovarpaasta.

Mitään parannusta myöhemmällä iällä mahdollisesti tehtävän leikkauksen lisäksi nivelrikkoon ei ole, mutta lääkäri kehoitti voimakkaasti välttämään lajeja jotka rasittavat niveltä. Kuulemma kiipeileminen ei ollut ollenkaan hyvä asia, samoin juokseminen heilahti samantien pannaan. Voin kertoa, että sillon harmitti kyllä aika eeppisesti. Vamma pahenee jos sitä rasittaa, joten tänhän pitäis olla ihan no-brainer, unohdetaan se kiipeily ja muut jalkaa rasittavat aktiviteetit. Mutta oliskin niin helppoa, varsinkin kun on ollut edellisen vuoden aivan liekeissä kiipeilemässä parhaimmillaan joka päivä viikosta.

Itsepäinen kun olen, niin toki luovutusvoiton antaminen fyysisen vaivan edessä ei nyt sitten käynyt päihinsä. Tosin tämän tajuaminen, jalan rasittamisen ja omien fiilisten kautta otti hetken, sen  yhdeksän kuukautta. Vihdoin selvittelin, saisiko jalalle jotain tukea hommattua ja löysinkin sopivan tuen, joka tulee jalkapöydän alle ja tukee samalla isovarvasta ja suojelee niveltä suurimmilta voimilta. Leukotapea päälle ja toiseen jalkaan vähän isompi kenkä niin homma toimii. Kävin tuen kanssa kiipeilemässä ensimmäisen kerran viikonloppuna ja fiilis oli täysin erilainen kuin ilman tukea aikaisemmin kuluneella viikolla, jolloin palkintona oli muheva varvaskipu seuraavana päivänä. Hei, mahtavaa, näyttäis siltä että tekniikkaa hiomalla, treenillä ja päättäväisyydellä sitä vois kiipeillä vielä ihan kunnollakin.

Itse kiipeily oli kyllä aiempaan verrattuna yhtä tuskaa, omat kyvyt ja greidit oli sulanut sitä myötä kun massaa oli tullut yhdeksän kuukauden aikana lisää. Mentiin meinaan kevyesti 73 kilosta aika miehekkääseen 88 kilon elopainoon niin että heilahti. Onhan se nyt selvää, että jos aktiivisesti on vetänyt seinällä 4-5 kertaa viikossa ja lopettaa homman yhtäkkiä ja syö kuitenkin samalla tavalla kuin ennen, niin kyllähän siinä niitä kiloja tulee niskaan. Ei vissiin tarvinnut miettiä sitä 7a:n köysittelyä tai kutosen liidausta vähään aikaan.

Valittaminen ei auta, joten otin ohjelmaan mukaan kuntonyrkkeilyn pari kertaa viikossa ja näkee nyt miten jalka ja fiilis päästää kiipeilemään. Pari-kolme kertaa viikossa jos pääsisi seinälle heilumaan näin talvella niin olis melko optimaalinen setti kasassa.

Ohessa kuva. Noi muut varpaat näyttää ihan terveiltä, toi isovarvas taas…

A Desert Life

Katsomisen arvoinen pätkä Austin Siadakilta.

Vaihtoehtouusivuosi

Kuten otsikosta voi päätellä, vietin uudenvuoden hieman perinteitä rikkoen. Sen verran pitkä aika oli edellisestä telttahaikista, että teki mieli vaan pakata kamppeet ja lähteä perjantaina duunin jälkeen kohti Nuuksiota. Oikeastaan lopulta tämä oli täydellinen vaihtoehto uusivuosi/pakkojuhlasyndrooman välttämiseen, sillä Nuuksiossa oli vuodenvaihteena todella rauhallista ja sai patikoida just niin rauhassa ja hitaasti kun halus. Varsinkin kun syrjäisimmillä reiteillä myrskytuhot oli vielä hyvinkin korjaamatta joten matkanteko meni toisinaan melkoiseksi estejumpaksi.

Perjantai-yön vietin Holma-Saarijärven laavulla, hyvä syy kokeilla miten Marmotin pari vuotta vanha untsikkasäkki toimi. Marmotin päällä oli Haglöfsin kevyt kuitukesäsäkki kylmyyden karkoittamiseksi. No, ei tullut sinä yönä kylmä, pakkasta oli aika maltilliset -5C. Laavun taakse lammen keskelle olevaan saareen tosin tuli iltamyöhäisellä pari kaveria viettämään yötä teltassa, juteltiin tovi niitä näitä ja painuin pehkuihin. Ei sentään ihan täysin erakoitumassa tarvinnut olla.

Lauantaina kävelin rauhalliseen tahtiin Nuuksion pohjoiskärjessä olevalle laavulle, siellä päivän mittaan tuli törmättyä muihinkin vaihtoehtojuhlijoihin. Itse H-hetkestä ainoat huomiot metsän keskellä oli jostain kaukaa kuuluneet raketinpamahdukset. Tosin seuraavana yönä olikin sitten vähän viileämpi, huomasi kyllä että toi oma säkki oli asteikkonsa rajalla. Jos suositukset on T Comfort -10C ja T Lim -29C niin kumman vilakka tossa säkissä kuitenkin tuli. Varsinkin jos ens viikonloppuna meinaa lähteä Liesjärvelle tuon kanssa niin pistää vähän mietityttämään öitä jos on yhtään kovemmat pakkaset.

Norja ’11, Osa 1

Ensimmäinen päivä, Helsinki-Turku-Oulu-Muonio.

Lähdettiin Jukan kanssa jotakuinkin tasan keskiyöllä ajelemaan Helsingistä Turun kautta kohti pohjoista, Lofootit kirkkaana mielessä. Auto shellille, tankki täyteen ja kassalta mukaan vielä nuorison suosimaa energiajuomaa hetken heikotuksen varalle. Varsinaista ekan päivän ajokohdetta ei oltu mietitty sen tarkemmin, tai no, olihan sitä mietitty mutta ei lyöty lukkoon – pääasia oli että ajellaan niin pitkälle kuin jaksetaan ja kieritään sitten autosta telttaan tai nauttimaan raikkaasta pohjoisen ilmasta.

Turussa tehtiin ensimmäinen pysähdys lähinnä sen takia, että saatiin Ruisrockissa heilunut Topi matkan varrelta kyytiin. Toinen vaihtoehto olis ollut odotella iltapäivään Turku-Helsinki -junaa ja menettää käytännössä yks ajopäivä, joten Turun mutka tässä ajomatkan konkurssissa tuntui melko triviaalilta. Oli muuten muutama muukin hakemassa porukkaa pois sieltä Ruissalosta, onneksi oli lämmin kesäyö ja varsinaista kiirettä ei ollut. Kyllä  se oikea kyytiläinenkin löytyi vähän ajan odottelun jälkeen.

Ajelin koko alkumatkan aina Helsingistä Turkuun ja sieltä muistaakseni Jyväskylään asti, sitten alkoi koko yön valvomismaratoni soimaan sen verran päässä että vaihdettiin suosiolla kuskia.  Eipä sillä, että nukkumisesta autossa olisi jotain tullut, paitsi Topilla ilmeisen ansiokkaasti.

Sen verran huilattiin, että hyväksikäytettiin Jyväskylässä ABC:ta ja Oulussa käytiin nauttimassa paikallisessa känkkylässä kunnon matkapizzat. Ei ollut valittamista, ulkona oli vaan pirun kuuma myös Oulussa, kiitos ilmastoinnin siitä ei joutunut kärsimään autossa sisällä.

Oulun jälkeen ajelu oli vähän mielenkiintoisempaa, tehtiin nopea pysähdys Torniossa ja jatkettiin matkaa, oli mukavaa huomata,  että maasto alkoi pikkuhiljaa muuttua karummaksi ja muotoa löytymään muualtakin kuin muhkuraisesta matkatyynystä. Taidettiin illan aikana nähdä ennen Muoniota ensimmäiset porotkin. Aina yhtä eksoottista etelän ihmiselle.

Saavuttiin joskus iltaysin aikana Muonioon, tai tarkemmin vissiin Muonionniskan leirintäalueelle, sen suuremmin ei hifistelty majoituksen kanssa vaan pistettiin fjellun putkiteltta pystyyn lähinnä saksalaisten retkeilyautojen valloittaman alueen laitaan. Hyttysiä oli kyllä niin maan perkeleesti, offia suihkuteltiin tovi ja laitettiin Thermacell savuamaan nurkkaan. Thermacell (siis, tälläinen savuava hyttyskarkotin joka käyttää jotain solumyrkkyä karkoittamiseen) toimii kyllä yllättävän hyvin, ei suuremmin sen laitteen esillekaivamisen jälkeen näkynyt lentäviä pirulaisia tai kuulunut ininää.

Istuttiin iltaa vielä pitkälle yöhön grillikatoksella ja kokkailtiin samalla pastat ja grillattiin makkarat sekä suunniteltiin vähän tulevien päivien reittiä. Kateltiin samalla sinne naapurimaan puolelle rajajoen yli, hiljasta oli Svenssonien puolella yhtään minkään kanssa. Taisivat kuulla Golfin vakiomoottorin rouhinnan ja loikkivat piiloon.

Jalkaisin Repovedellä

Tuli heitettyä Topin ja Jukan kanssa viikonlopun metsäreissu Repovedelle. Viimeksi olin paikalla toukokuussa Topin kanssa kajakoiden, tällä kertaa rehdisti patikointia viikonlopun yli. Kelit oli melko maltilliset, mutta kyllä sitä vettä sateli välillä sen verran, että niitä kamoja kuivateltiin ekana leiri-iltana nuotion äärellä.

Toinen yö vietettiin Olhavan laavulla, eipä ollut tähän vuodenaikaan enää kiipeilijöitä paikalla – tosin tilanne kyllä muuttui kuin itänaapurin partio pälähti laavulle siinä iltakymmenen pintaan ja totesivat, että tulivat kiipeilemään pariksi päivää. No, ilmeisesti toisella kaverilla oli jotain kokemustakin, oli kuulemma kiipeillyt siperiassa ja venäjän kauko-idässä enemmänkin. Sen sijaan ryhmän kahdella naispuolisella jäsenellä ei ollut mitään kokemusta kiipeilystä. No Olhavalle sitten vaan yläköysittelemään, alkeiskoulutusta venäläisittäin. Kävi naapureilla vissiin vielä suht hyvä tuuri säidenkin suhteen, seuraavat päivät olivatkin aika kuivia ja aurinkoisia.

Kovin vieraanvaraisia olivat myös nuo itänaapurit, Olegin taskusta löytynyt Vana Tallinn tyhjeni aika nopeaan kun sitä siinä ringissä maisteltiin. Tuli lieviä kieliongelmia välillä kun kukaan meistä ei puhunut venäjää ja puolet venäläisryhmästä ei puhunut mitään muuta kuin venäjää. No, solidaarisuudella ja käsimerkeillä pärjättiin sillon kun ei löytynyt yhteisiä sanoja.

Sunnuntaina oli tietysti reissun parhaat kelit, väännettiin itsemme jalkaisin takas lähtöpisteeseen ja sieltä kommelluksitta takaisin Helsinkiin. Oleg ja Katya kutsui käymään Pietarissa ja vaihdettiin nopeasti yhteystietoja vielä ennen katoamista takas sivistykseen. Ei hassumpi viikonloppureissu.